Millaista epäuskoa vaatii nähdä ihmisten kulkevan edessään? Entä tuon, hänen takanaan on jonkinlainen hehkuva pyörre joka vetää minua puoleensa. Huomenna, ajattelin. Ajattelen aina: huomenna. Arvelin parantuneeni

– Senkin hölmöläiset, – sanoin surkutellen.
Rotat olivat tuhonneet kaiken. Ei, eivät kaikkea, se mikä jäi niiltä yli, sen olivat hoidelleet toukat ja ties mitkä kuoriaiset.

Täällä olin ollut kauan. Minun aikani oli loppumassa. Samaan tapaan asettelin nämäkin tavarat hiljakseen matkalaukkuun, ikkunalta löysin unohtuneen niteen ja enempää ajattelematta pistin senkin matkalaukkuun. Kirja sisälsi Voltairen madrigaaleja. Ei ollut enää muuta tehtävää ja tulin alakuloiseksi. Seuraava aamu oli kuuma, aurinko paahtoi

Narisevaa lunta pitkin astuessani minulla oli aikaa miettiä, minulla oli aikaa kehittää välinpitämättömyyttäni sillä matka kestäisi kauan, niin kauan kuin olisin valmis toivomaan, ja kenties vielä kauemminkin: yöllä käperryin laudoista kyhäämäni suojan alle ja yritin eristää itseni kylmästä maasta kuivilla heinillä, päivällä ruumiini tuntui kiehahtavan pienestäkin auringonpaisteesta ja niveleni tuntuivat turvonneilta ja paisuneilta. odotin vain iltaa ja illalla odotin yötä

Ehkä hänestä tuntui naurettavalta miehensä taiteilijaitserakkaus, ehkä hän siksi kaatoi keittonsa tämän kenkään, tai saattoi olla niinkin, että jollain ihmeellisellä tavalla paljastuivat hänen luonteensa heikot puolet

Salamaa nopeammin hän kääntyi syrjäkadulle ja tutki hailakkailla, väsyneillä silmillään seinien ja porttien yksityiskohtia. Tuossa on terä, kun siihen osuisi ja repisi siihen paitansa. Hän kosketti miltei vaistonomaisesti takkiaan siitä kohdasta josta se olisi erityisen altis repeämään. Mutta eihän mitään ollut vielä tapahtunut. Kulmat rypyssä hän käveli konditorian ohi, hengittämättä jotta mikään häiritsevä tuoksu ei sotkisi hänen ajatuksiaan

Kaikessa vaikuttaa, kuinka sen sanoisi, ajattele sitä kun avaat oven ja tunnet sen takana olevan ilman, ja paitsi ilman niin kaiken muun, pienten pölyhiukkasten, kaikkien elävien jotka tuossa huoneessa pitävät majaansa, hyökyvän kasvoillesi ja ruumiillesi

Miksi tunnen olevani valmis astumaan alemmas, lattian läpi, ensin lautojen, kuivien, rasahtelevien ja murtuvien lautojen läpi, sitten betonin läpi, harjaterästankojen lävitse, kivien lävitse ja vihdoin taas puun lävitse, maahan, hiekan, pikkukivien ja mullan lävitse sinne, missä juurakot ympäröivät minua, sienet ja kaikenlaiset pikkueliöt, niiden maailma joka koostuu lukemattomista osasista, valonhohteesta, ajatuksista jotka minulle ovat käsittämättömiä, ja niiden alapuolelle, kostealle, uuvuttavalle tasangolle, höyryäville pihoille, keloista rakennetuille huviloille joiden pihoilla käyskentelevät kummalliset nisäkkäät, ja niiden alapuolelle

Kuin äänetön, väkevä pumppu joka imisi ilman taivaasta
ja meidän sisältämmekin,
kävelin katua pitkin niin kuin olisin kävellyt arolla, ja
minua vastaan tuli valkokasvoinen ukko, ja sen jälkeen
vastaani tuli harmaakasvoinen ukko. Mieletön sattumako
vai johtuiko se vain sieluni laeista?
Sielusta puhuminen on ihmeellistä.
Tuska ja suru ovat kadonneet. Nyt katselen vain ovenripaa,
joka on taitavasti leikattu ja taiteltu säilykepurkeista. Kaukaa
kuuluu vahvan auton murina. Levottomuus tuntemattoman
edessä toki ahdistaa minua, mutta ei niin että siitä olisi
ylenmääräistä vaivaa. Tämä on jonkinlaista sielunnälkää,
minun on luultava ja ajateltava. Ajattelen öljyä joka valuu
minusta rannoille. Sillä voisi sytyttää tuhansia paloja

massiivinen hopeanharmaa pää

miljoona tonnia hapettunutta hopeaa

onnellisia ovat ne jotka osaavat väistää leikiksi lyöden
tai sattuvat olemaan huvilalla tai sairaita tai

kaikkein taipumattomin osoittautuikin tänään taipuisimmaksi

mistä on peräisin henkinen itsevarmuuteni

Palava öljy levisi veden pinnalle ja virran viemänä sihisi, savusi ja kiemurteli

Kaikista ponnistuksistani huolimatta – nukahdin. En muista mihin heräsin. Mihinkä valmistaudun – en tiedä. Näen vain, niin, mitä oikeastaan näen? On vain... Mutta siitä ei ole hyötyä. Näen kukkaruukkuun viskatut retiisit. Ei, ne ovat punajuuria. Ei, ne ovat retiisejä. Tai sitten ne eivät ole kumpiakaan. Näen ne ja mieleni täyttää raivo, sydämeni on täynnä ahdistusta. Kukkaruukun kylkeä pitkin näyttää valuvan jotakin, olisiko se jonkin leivoksen täytettä? Kellertävää, tahmeaa

Sitä paitsi, olethan tuntenut kuinka se on pehmeätä kuin siannahka, kuinka se pingottuu minkä tahansa muodon ympärille; kuinka se tosiaan tuo itsensä niin liki.

Ja edelleen, meri, kuten aavikkokin, pakottaa suunnistamaan jo pelkällä giganttisella, kuinka sen sanoisi, yksinäisyyden muodollaan? Mutta sellaista se on

Eräällä tavalla minä olen oman onneni nojassa.
Leimuavat sotilaan silmät. Itsekin muistutan
joskus paksua petolintua    olen vaiti ja ovi kiinni
yksinkertainen ja kaunis ovi tiilijäljitelmää

osaan olla vaiti viisaammin kuin kukaan
mutta ei siitä täällä ole hyötyä    minua
ympäröivät ihmiset

pelko merkitsee luopumista järjestä ja se
on puhtaasti eläimellistä

Tämmöisenä päivänä ja niin monien kauneuksien
keskellä on katkeraa ajatella olosuhteita
kun heikko tuulenhenki painaa kynttilänliekkiä

Liika uteliaisuus tappaa uteliaisuuden,
liika oikeus tappaa oikeuden. Liika
lihavuus tappaa lihavuuden, liika
ystävyys tappaa ystävyyden.
Liika syyllisyys tappaa syyllisyyden,
liika tuttavallisuus tappaa tuttavallisuuden.
Liika huolellisuus tappaa huolellisuuden,
liika synninpäästö tappaa synninpäästön.
Liika eläminen tappaa elämisen, liika
päättäväisyys tappaa päättäväisyyden.
Liika katkonaisuus tappaa katkonaisuuden,
liika puhtaus tappaa puhtauden. Liika
häpeä tappaa häpeän, liika
epävakaisuus tappaa epävakaisuuden.
Liika mielikuvitus tappaa mielikuvituksen,
liika äänekkyys tappaa äänekkyyden.
Liika matkustaminen tappaa matkustamisen,
liika maine tappaa maineen. Liika
vakavuus tappaa vakavuuden, liika
tarkoitus tappaa tarkoituksen. Liika
seikkailu tappaa seikkailun,
liika surumielisyys tappaa surumielisyyden.
Liika miellyttävyys tappaa miellyttävyyden,
liika itkeskely tappaa itkeskelyn.
Liika hitaus tappaa hitauden, liika
kesyttömyys tappaa kesyttömyyden.
Liika viha tappaa vihan, liika
sääli tappaa säälin. Liika
pelko tappaa pelon, liika
epätoivo tappaa epätoivon.

Kokemuksissa piirtyy esiin se mikä
itkien luo metallin uusiin hahmoihin.
Se hyväksyy tilanteen kuuliaisesti ja
päinvastoin kuin pimeys, toisin.
Rumpujen ja trumpettien soidessa,
koruttomasti, niihin haudatusti.

Palaat ja löydät huoneesi, hiljaisuuden. Tippuvan veden, ihmiset, kadut, sillat, lattian; vaaleanpunaisen, muovisen käsienpesualtaan; kapean penkin. Säröytyneen peilin, jonka heijastuksessa kasvosi sommitellaan uudelleen

Haudan hiljaisuus. Raudan maku ja pienet hiukkaset jotka rätisevät ilmassa. Olet avannut ikkunan auringolle. Olet avannut ylimmät nappisi ja rintasi vedolle ja tunnet, tosiaan, kuinka kaikki imeytyy sinuun kuin huokoiseen sieneen

Unohdan yön. Sen epämuodostuneet äänet jäävät menneeksi myrskypilveksi. Katson kaatuneesta lasista valunutta helmeilevää vettä. Olen hiljaa, poissaoleva ja kaikin tavoin kuollutta muistuttava. Mutta tämä on taas yksi niistä hetkistä, tapojeni mukaan, jolloin teen itsestäni kuin mainosnuken. Siinä voi aistia menneen ja tulevan. Se muodostaa kudoksia, mikrobeja, kokonaisen toisen maailmansisällön ja pinnat, joita havaita uudella tavalla, niin kuin ne olisi kiillotettu huolellisesti, kaikenlaisten muotojen sekoittumia, niin kuin puunrungon jonka toukat ovat syöneet täyteen käytäviä. Ihmeelliset eläimet. Tässä on jälkeni; froteepyyhkeet, joiden väri räjähtää valkeissa kaakeleissa niiden takana

Vuoden käydessä loppuunsa kaikki on hapettumisen, mätänemisen ja muuntumisen tilassa. Kammio, seiniltään tasaisen valkoinen, tuntuu liian suurelta, jotta mihinkään yksityiskohtiin voisi kiinnittää tarpeeksi huomiota, ne pakenevat, ajattele aineita josta kaikki tämä on tehty, ajattele sitä mikä on näkymätöntä ja mikä näkyvää, kuinka valo heijastuu kustakin pinnasta, ajattele varjoasi tomuisella lattialla, se on enemmän kuin elämä, tai enemmän kuin kuolema, se on todiste siitä että puolia on enemmän kuin kaksi

Haluaisin kävellä niin pitkään kuin mahdollista, ajatella, vaikkapa, vanhojen miesten palaamista, sitä kärsimättömyyttä, joka heidän osansa on tässä maailmassa, sitä oikeudenmukaisuuden ideaa, joka on turvottanut heidän sydämensä, keuhkonsa ja munuaisensa, sitä kuinka he kääntävät selkänsä, asettuvat asentoihin, häviävät nopeasti kuin kynänjälki kalkkiseinään, ovat sen ilmiön toteutuma joka minussakin, vääjäämättä, vaikuttaa, ihmeellisen, kammottavan ja epätoivoisen ilmiön toteutuma, niin, he ovat täsmällisiä, jonkinlaista puhtautta, puhdasta hämmästystä: tietysti se on järjetöntä, tai pitäisikö sanoa että järjettömyys häilyy siinä aina, heiluu kuin lankaan ripustettu mikä hyvänsä, tai pitäisikö kuitenkin sanoa, että se on vain lupaus järjettömyydestä, niin kuin sinulle näytettäisiin kuvaa ja sanottaisiin, että seuraavat tapahtumat asettuvat suhteeseen tähän kuvaan, ja sitten jäät toljottamaan yksityiskohtia: ei, tämä on aina kääntyilemistä pimeässä, tietoisuutta siitä, että värejä on mahdoton havaita ja että ne kuitenkin ovat, että yhtä hyvin kuin voi kävellä sillalla voi kävellä sen alla ja kummassakin voi tuntea pienet kasvoja vasten syöksähtelevät ja niihin ahnaasti tarttuvat hyönteiset, niiden ihon alle työntyvät pistimet, ja että lähestyvän kasvot ovat samanlaisten mustien pilkkujen peitossa ja hänenkin ruumiinsa värähtelee samanlaisen mielihyvän kourissa

On viileähköä, hän sanoi. – Niin, on viileähköä, sanoin. Pitäisi jo aikaa sitten olla jotakin muuta, mutta ei ole vielä tietoakaan. – Niin, hän sanoi.

Edelleen tuo heittiö, kiveä ensimmäinen
kerros ja kiveä toinen kerros, loistavasti
kirjoitettu koska ei näy, loistavasti
hävitetty kun tuhkakin on haudattu,
sukkela, sameankeltainen talo, kamiina
jokaisessa asunnossa säteillen jotakin,
jos ostat sämpylöitä, muista nuuskia
niitä hyvin, ymmärrä että kaikessa on
mahdollisuus

Muistan paremman alun. Sen jälkeen tuli
parempi loppu. Huultesi pehmeyden takaa
loistivat hampaat kuin harvinaiset, hohto-
kylkiset kalat

Järki on eri osasten käsittelyä
mutta mitä on niiden synnyttäminen

Mies: Sinun ei tarvitse pelätä
Nainen: Mitä muka voisin pelätä
Mies: Sinun ei tarvitse pelätä
Nainen: Mitä muka voisin pelätä

Siitäpä. Siitäpä. Illoin. Vasara.
Kynnys. Naurettava. Naurattava. Ahnas.
Auvoisa.Vastoin odotusta palasi kivinen ilme.
Jalomielisyyttä teeskentelevä.

Vastoin odotusta palasi kivinen ilme. Kyyneleet.
Ei voinut saada mitään selvää.
Niin kuin elävä vaimo.

Salonki. Tanssii. Itserakkaus. Solakka. Ankanmaksa.
Läähättäen kertoo kahviloista. Niiden kantavieraista.

Nenäliinasta tuoksahtaa vielä toisen kaupungin hajuja.
En kuule. En tunne. Puhuu tattaripuurosta.

Kuin saappaat jaloissa. En näe. Jumala.
Koira. Kirjekuori. Avoikkuna ja sen ääressä.

Aamunuttu yllään lihava mies. Ole hiljaa. Illoin.
Penkoo pöytänsä kaikkia laatikoita. Hymy kuin pääkallolla.

Rakkaus. Neitsyt. Pyöreät olkapäät. Valtion palvelus.
Kukkatarha ja lehtometsikkö. Peltomyyrä.
Tie ei pölyä. Syksy.

Pyöreät olkapäät. Kumpareen korkein paikka.
Saunan eteishuone. Neitsyt. Höyryävät kupeet.
Tarkkaan tähdätty laukaus. Puunrunko. Pölisevä lumi.
Rinta.

Kolme oritta aitauksessa. Näenkö? Tamma juo vettä tasaisesti.
Koristen. Talon kaikki kynttilänjalat. Tytön suu. Hymyävä.

Kuolemakaan ei peri. Pääkallo.
Kasakkapoikanen lyö lakkaamatta. Ikkunat auki. Neitsyt.
Ei leikki miellytä. Mustat, tuuheakarvaiset koirat.

Rakkaus. Neitsyt. Kynttilänvalkea iho. Pyöreät rinnat.
Ikkunasta näkyy lammikko. Elegioiden uusi, synkkä henki.
Rakkaus.

Rinta. Kuin kirkonkello. Rikkinäinen kirkonkello. Neitsyt.
Uhkeapovinen. Joessa. Vaalea tummassa vedessä.
Samat valkoiset rinnat. Kättä lipova. Olen sarkatakkinen.

Merkillinen rauhallisuus.Ensimmäinen tuntemani kuolema.
Valkea kivinen aitaus. Äkkiä purskahdan kyyneliin.
Pääkallon hymy. Rakkaus.

Tämä makea neste. Tämä kaasupulloon ahdistettu neste.
Liukuu vuoteesta. Herkuttelijan yhteenpuristetut huulet.

Lämpöiset syleilyt. Aika on myötäinen tämmöiselle.
Kultapikari nyt tulen ääreen.

Vergilius läsnäolollaan sytyttää rakkauden tieteisiin.
Kaikki huoneessa olevat naiset. Purskahtavat nauramaan.

Enemmän kuin voi sanoa. Painautua syliin.
Tämä henkevyys. Pääkallon hymy. Rakkaus. Neitsyt.

Kuinka sijoitan pöytäni huoneeseen kulloisenkin dollarin kurssin mukaan, ja kuinka se silloin jatkuvasti näyttää minulle itsensä, pakottaa minut tiettyyn tapaan olla olemassa, kuinka se näyttää itsensä, sisälmyksensä, risteävät puut, tukirakenteet, kuinka joudun joka aamu turvonnein käsin siirtämään tuota raskasta pöytää, kuinka odotan seuraavaa päivää

Yön tunnit,
kaikki nämä yöt
liiduillasi piirrät
ja peität paperin valkoisuuden
ja ilmassa kaartelevat lokit.

Tämä oli yksi niistä runoista, joita hän oli kiinnittänyt oveen. Se ei tuonut mieleeni mitään muuta kuin sen, että kenkieni pohjissa oli hiekkaa. Mutta en olekaan mikään Percival

Mutta se, joka vaatii suullaan tunteellista ihmistä, ajattelee sisimmässään vakaumuksetonta.

Hänen kuulonsa oli tarkka ja valpas kuin
metsänotuksella, jonka metstästäjä on saanut
valveille. Syntyi täydellinen hiljaisuus –
oli varhainen aamu. Huoneessa vallitsi
hämärä, epämääräinen valo. kuule kultainen
torvensoitto ja kuule askeleet, nosta pystyyn
kauluksesi ja itsesi ja muutu tuoksi valoksi

Kuka kulkee aina villinä ja oksastamattomana, olenko nähnyt sellaista

Tehtäväni on istua tässä ja katsella, mitäpä muutakaan voisin tehdä, väliin tietysti voin verryttää lihaksiani, onhan minun sentään pidettävä itseni valmiina, mutta pidemmän päälle en odota mitään muuta: kaikki lähtee kuitenkin minun sisältäni, olen jonkinlainen kaappi ja samaan aikaan se taikauskoinen joka ei sitä uskalla avata

Luotuaan kummistuneen katseen yleisöön hän kiskaisi odottamatta päästään peruukkinsa ja heitti sen kateederille. Kukaan ei nauranut. Näkyviin tuli lyhyeksi keritty pääkallo ja neliönmuotoinen otsa

Näyttelijätär joka sanoo: - Joinain hetkinä tunnen olevani maailman seksikkäin nainen, mutta väittäisinkö ikinä olevani sitä todella? En tietenkään. Yhtenä hetkenä maailman seksikkäin nainen voi olla Texasissa työskentelevä tarjoilija, heti seuraavana nainen viidakossa Vanuatun saarella ja niin edespäin. Kyse on hetkestä.

Nainen, joka kävelee merenrannalla ja hyräilee laulua, jonka on viimeksi kuullut kolme vuotta sitten, silloin kun hänen enonsa kuoli, ja miettii sitä, kuinka kaniinien hupaisasti vilkkuva peräpeili tuntuu erehdykseltä evoluution kannalta ajateltuna.

Mies, joka haluaa teeskennellä olevansa kallisarvoisten kellojen asiantuntija, ja itseasiassa onkin sitä, koska ei tiedä mitään mitä noista kelloista voi olla tietämättä.

Seurue kävelee nauraen kovaan ääneen, kaksi korkeampaa ääntä, kaksi matalampaa, yksi korkeista muodostaa yläkuvion, kuin ohuesta teräsputkesta taivutetun verkon, yksi matalista muodostaa perustan, perustan sikäli kun voi puhua perustasta, perustasta joka yhdistyy mielikuvaan kenkien lankkaamisesta, harjan rahisevasta äänestä nahkaa vasten

Kristallijärvi, siihen valuva laava.
Kuoro, keskellä koivu, koivussa paarma.
Paarma, suriseva, ympäriinsä lennähtelevä
paarma. Kaulaa pureva hevospaarma. Kaunis
mutta pelottava pitää kädellä. Pilkullissiipinen
pieni mustavalkoinen paarma. Aina kun näen
paarmoja annan niiden puura itseäni. Siksi myös
tunnen vastustamatonta vetoa spiritualisteihin,
mitä korkealentoisempiin, sen parempi. Haluan
tuntea palavan rikin tuoksun, ja valeriaanan,
haluan nähdä ihoon ilmestyvät haavat

Huomenna, tai miksi ei ylihuomenna, sitten kun olen käynyt kylvyssä, tai miksi ei sitten kun olen kuivannut hiukseni, makuuhuoneessa, niin tai miksi ei keittokomerossa

Parvi hyönteisiä, joiden aistispektri kutistuu koko ajan: esimerkiksi niiden silmän rakenteet rappeutuvat. Vastaavasti koko ajan tulee valoisampaa, niin että lopulta hyönteiset palavat.

Mies joka pesee käsiään jotka eivät puhdistu pinttyneestä noesta, saippuakin muuttuu mustaksi.

Suuri, keskellä katua oleva kuoppa, jonka pohjalla kumartelee työmiehiä jonkin putken kimpussa. Kuuluu suhiseva ja rätisevä ääni ja kuopasta sinkoilee kipinöitä ilmaan.

Nainen, joka painaa korvansa kiinni ranteeseensa ja sulkee silmänsä, niin kuin kuuntelisi hyvin tärkeätä radioviestiä.

Hänen ovaalikasvonsa, hänen valokasvonsa, hänen punakasvonsa,
hänen härkäkasvonsa, hänen sarvikasvonsa, hänen halokasvonsa,
hänen talikasvonsa, hänen sointikasvonsa, hänen kierokasvonsa,
hänen varjokasvonsa, hänen hartsikasvonsa, hänen rassikasvonsa,
hänen varakasvonsa, hänen kurssikasvonsa, hänen rahakasvonsa,
hänen tarvekasvonsa, hänen villikasvonsa, hänen hänen huolikasvonsa,
hänen surukasvonsa, hänen tarikasvonsa, hänen hierokasvonsa,
hänen kallokasvonsa, hänen taulukasvonsa, hänen sielukasvonsa,
hänen pahokasvonsa, hänen tarukasvonsa, hänen lausekasvonsa,
hänen liisterikasvonsa, hänen viulukasvonsa, hänen raapekasvonsa,
hänen liejukasvonsa, hänen laulukasvonsa, hänen kuorokasvonsa,
hänen sietokasvonsa, hänen siemenkasvonsa, hänen terssikasvonsa,
hänen sammalkasvonsa, hänen lainakasvonsa, hänen peitekasvonsa,
hänen pelikasvonsa, hänen pallokasvonsa, hänen kasvikasvonsa,
hänen hankenkasvonsa, hänen laidunkasvonsa, hänen sokerikasvonsa,
hänen tasakasvonsa, hänen viistokasvonsa, hänen mutakasvonsa,
hänen hietakasvonsa, hänen juurikasvonsa, hänen viinakasvonsa,
hänen välikasvonsa, hänen loppukasvonsa, hänen alkukasvonsa,
hänen teräkasvonsa, hänen sieväkasvonsa, hänen orikasvonsa,
hänen teräskasvonsa, hänen toistokasvonsa, hänen tienikasvonsa,
hänen epäkasvonsa, hänen sulatuskasvonsa, hänen muuntokasvonsa,
hänen kirkkauskasvonsa, hänen yksikasvonsa, hänen tarkkakasvonsa,
hänen viljakasvonsa, hänen ivankasvonsa, hänen maakasvonsa,
hänen patologikasvonsa, hänen sotilaskasvonsa, hänen hattukasvonsa,
hänen viiksikasvonsa, hänen balsakasvonsa, hänen lautakasvonsa,
hänen polttokasvonsa, hänen pankkiirikasvonsa, hänen halvauskasvonsa,
hänen luottokasvonsa, hänen verikasvonsa, hänen maalikasvonsa,
hänen kylpykasvonsa, hänen aluskasvonsa, hänen päällyskasvonsa

Eräänlaista huuota,
eräänlaista putoilevaa ääntä,
vanha nainen joka pitää päänsä
yläpuolella vihreäsuomuista sateenvarjoa
ja hänen toisintonsa, toinen toisintonsa ja
kolmas toisintonsa, enemmän kuin koskaan
haluaisi muistaa. Tämä viimeisin, päätään
puisteleva, miltei luuranko, niin kuin kello
ilman kellotaulua, raahustava, ja sitten hetkessä
notkeutuva, tiettynä hetkenä, tänä hetkenä,
tänä hetkenä aluslakanoiden ja päällyslakanoiden
välissä. Huomenna. Vastakohta kaikelle
maailmassa      vastakohta kaikelle maailmassa
ja vastakohta itselleen maailmalle      säilötty
ja tehty ikuiseksi
Se on jonkinlaista valon terroria      vai kuinka
selittäisitte tämän
jonkinlainen poikkeustila      muodottomaksi
vääntynyt      kiero      toiveikaskin mutta ei
tavallisella tavalla      punaisena hehkuva hella
Jonkinlaista tippuilevaa ja rasahtelevaa ääntä,
jonkinlaista hitaasti tuhoutuvaa ääntä
jonkinlainen valon näytelmä
Tämä on jonkinlainen valon näytelmä
vai kuinka muuten muka selittäisitte tämän
katsokaa kuinka ensimmäinen toisinto
kumartuu ja heti sen perään toinen toisinto
ja kolmas toisinto kuin haudan yläpuolelle,
katsomaan hetkeksi sitä minkä siellä täytyy olla
Tausta: vihreä. Koristettu pienillä punaisilla
jalokivillä. Jalokivillä joita tuskin näkee kuin
niillä silmillä jotka ovat muualla kuin päässä.
Tätä vasten hyvin yksityiskohtaisena kuvaelmana
kaikki: jokainen ilmavirrassa heilahteleva viiksikarva,
jokainen hengenvirtauksen mukana heilahteleva
sierainkarva, jokainen silmien yläpuolella kelluva
kulmakarva

Taas hän rupeaisi jankuttamaan kaikenlaista tyhjänpäiväistä, arvasin jo. – Tiedättekö te missä vessa on? kysyi hän. Hän oli oikeassa, sitä en ollut ajatellut. – Minä, aloitin mutta sitten en saanut enää sanaa suustani. Tilanne oli mennyt ohi kummallisella tavalla. Niin kuin lintu joka lentää ikkunan ohi, voisi joku toinen sanoa. En minä. – Minä, aloitti hän mutta sitten hänkin hiljeni, ja viimein kuului vain heikkoa hengitystä ja vaatteiden kahinaa, ja hän käänteleikse siinä niin kuin jokin kirveen alle asettuva halko. – Minä, aloitin minä, mutta en sitten saanut mykkyydeltäni puhuttua mitään, osoitin vain säilykerasian kantta jossa höyrylaivasta nouseva höyry muodosti kuusitähden

Oma huojuva suuntani näyttää aina olevan vastakohta sille suoruudelle, joka on ominaista kellonviisarille

Nuorten on elettävä ikäänkuin eristetyllä saarella. Tarkastajien on lakkaamatta valvottava heitä. Ankaran vaitiolon laki vallitsee kaikkialla. Yöllä he nukkuvat eri huoneessa, jotta vältettäisiin kaikkinainen yhteyden pito. Makuuhuoneiden ovet ovat lasista. Makuuhuone on pidettävä valaistuna kummaltakin puolelta. Luotettava henkilö kulkee makuukammioiden ulkopuolella koko yön aamuun saakka ja valvoo nuorten rauhaa, kuten valvotaan sairaiden rauhaa

Olipa tässä mitä hyvänsä, on se kuitenkin aina korkojen ja kamaran välissä, olipa tässä mitä hyvänsä se on kuitenkin aina edessäpäin, ja sitä varten on oltava valmistautunut: notkea ja kuuliainen. Olipa tässä mitä hyvänsä, saa siitä tunnustukseksi kuitenkin pienoisen ristin, joka on valmistettu jostakin halvasta metallista

Alussa on aina naurua ja lopussa aina itkua

Epäämättä minussa on puoli, joka muistuttaa metallisista suorakaiteista koottua yksitoistakulmaista muotoa, epäämättä minut voidaan todeta syylliseksi, todelliseksi rutoksi

Ollessani kukkakaupassa minun on mahdotonta valita oikein kukka;
seistessäni kedolla se on hyvin helppoa koska mikään vaihtoehto ei ole väärä

Näyttää siltä, että minun on vaikeata tunnustaa, olipa sitten kysymyksessä runot tai rikos, tai vielä enemmän: että en tiedä tunnustavani ja sen vuoksi väistelenkin sitä kaikin mahdollisin tavoin

Tyhjänpäiväisiä salamenoja, kohtalokkaita ennakkoluuloja

Kiharat hiukset liimaantuneena otsalleni, niin kuin mielipuoli kuvanveistäjä olisi ne taltallaan iskenyt, ja sormeni, jotka muistuttavat niin kovin jo pehmennyttä kynttilää, ja olkani, jotka näyttävät siltä kuin niiden ulkokuoren sisällä piilisi jotakin aivan muuta, jotakin sellaista kuin vaatepuu, ja käsikynkkä josta talutan iäkästä appeani, änkyttävää, vapisevaa, kiiltäväsilmäistä, ja kylmä huone jossa me pelaamme korttia, ja kortit jotka lipeävät sormista niin kuin ne olisi kyllästetty rasvalla

Erota bulevardist' on sääli,
haluttomasti sinne menet...